21. tammikuuta 2013

Pulled Pork - Revittyä possua BBQ-cola -marinadissa

Voiko olla mitään parempaa? Uunissa niin pitkään kypsytettyä porsaanlihaa, että se murenee haarukalla. Tähän kelpaa hyvin porsaan halvemmat osat, kuten lapa tai kinkku. Itse käytin kassleria. Vaikein osuus koko reseptin ainesosien hankkimisessa olikin löytää marinoimatonta porsaanlihaa. Onneksi lihatiskillä palvelu pelasi. Mikäli ohjeessa käytetty marinadi ei houkuttele, voit toki maustaa lihan myös oman maun mukaan. Joulun alla lihan voi kypsentää vaikka glögissä! Lihan voi syödä sellaisenaan vaikka lohkoperunoiden kanssa, tai kuten me - pitaleipien välissä. Muista varata riittävästi aikaa, sillä tämän ruuan valmistumiseen kuluu useita tunteja. Itse tekemiseen aikaa menee onneksi kuitenkin korkeintaan 15 minuuttia.






















Pulled Pork - Revittyä possua BBQ-cola -marinadissa
800 g porsaan kassleria, lapaa tai kinkkua
5 dl Coca-Colaa (huom! ei lightia!!)
1 prk Santa Maria American BBQ Sauce Kentucky Whiskey
suolaa

Anna lihan olla huoneenlämmössä vähintään puoli tuntia ennen aloittamista. Laita uuni lämpenemään 120 asteeseen. Suolaa liha ja aseta se pataan tai uuninkestävään kannelliseen astiaan. Kaada Coca-Cola lihan päälle. Laita kansi päälle ja pata uuniin. Anna lihan kypsyä matalalla lämmöllä 5-8 tuntia, riippuen lihan koosta. Meillä liha oli uunissa 5 tuntia.

Ota liha uunista ja laita se lepäämään erilliseen kulhoon. Anna padassa olevan liemen seistä ja viilentyä hetki ja kuori enimmät rasvat pois pinnalta. Anna lihan levätä noin 20 minuuttia, jonka jälkeen revi liha haarukalla palasiksi. Kaada joukkoon hieman paistolientä ja purista koko barbequekastike lihan joukkoon. Sekoita hyvin. Puhdista padasta enimmät rasvat ja mahdolliset kiinnipalaneet lihanpalat. Kaada revitty ja maustettu liha takaisin pataan ja anna maustua uunissa vielä puolisen tuntia.

Ja on muuten takuulla hyvää!


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos yksinkertaisesta ohjeesta, hyvää tuli, ensimmäistä kertaa tein.

Emilia kirjoitti...

Kiva kuulla, että onnistui ja maistui!

Anonyymi kirjoitti...

Tämä resepti on helppo ja todella maukas, kiitoksia :)

Unknown kirjoitti...

Itse lisäsin valkosipulia ja grillimaisterin grillimaustetta,uunivuuan päälle laitoin foliohatun ja haudutin yön yli noin 100 asteessa

Emilia kirjoitti...

Mukavaa, että reseptistä on ollut iloa muillekin! Ja itse suosittelen aina tuunaamaan valmiita reseptejä omaan makuun sopivaksi, niin ruuasta tulee parhaimman makuista! :)

Unknown kirjoitti...

Aivan loistavaa! Heitin vielä vähän sipulia, valkosipulia ja porkkanaa joukkoon ja ÀVOT!!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...