Coleslaw on yksi omista lempisalaateista. Harmi vain, että todella harvoin nykyään saa todella hyvää salaattia. Tosi usein ne ovat vetisiä tai todella mauttomia, tai sitten niihin on tungettu sitä majoneesia ihan liikaa. Onneksi sitäkin voi aina tehdä itse! Meillä ei kyseiseen salaattiin laiteta sitä majoneesia ollenkaan, joten tämä resepti sopii hyvin myös laihduttajalle.
Kevyempi coleslaw
500 g kaalia
1 iso tai 2 pientä porkkanaa
1 golden delicious -omena
2 dl bulgarianjogurttia
2 rkl sitruunamehua
2 tl dijon-sinappia
0,5 tl sokeria
0,25 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
Kuori porkkana(t) ja omena ja raasta ne, raasta myös kaali. Kaada raastetun omenan päälle sitruunamehua ja sekoittele, jotta omenaraaste ei tummu. Sekoita raasteet keskenään isossa kulhossa. Sekoita jogurtin sekaan loput sitruunamehusta, dijonsinappia, sokeria, suolaa ja mustapippuria. Kaada raasteen joukkoon ja sekoita. Anna tekeytyä ja maustua jääkaapissa. Tarjoile!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salaatit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salaatit. Näytä kaikki tekstit
23. helmikuuta 2014
16. heinäkuuta 2011
Kesäinen vuohenjuustosalaatti ja maissipekonilisuke

Kesäinen vuohenjuustosalaatti
1 pala vuohenjuustoa per syöjä
1 ruukku salaattia
1 granaattiomenan siemenet
1 appelsiini
loraus balsamicosiirappia
Huuhdo ja revi salaatti, kuori ja pilko appelsiini ja irrota granaattiomenasta siemenet. Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen grillivastuksella. Paista juustoja 10 min pellillä ylimmällä tasolla tai kunnes juuston pinta on saanut kunnolla väriä. Kasaa annokset valmiiksi lautaselle, kaada juuston päälle vielä balsamicosiirappia.
Maissipekonilisuke
1 pkt pekonia rapeaksi paistettuna
maissia
1 prk smetanaa
mustapippuria
suolaa
Sekoita ainekset ja tarjoile. Suolaa ei tarvitse välttämättä ollenkaan, mikäli pekoni on hyvin suolattu.
9. joulukuuta 2010
Pippuripihvit punaviinikastikkeella ja lohkoperunat
Pippuripihvit
150-200g naudan sisäfilettä per syöjä
mustapippuria
rosepippuria
viherpippuria
grillausmaustetta
Punaviinikastike
1 pss Knorr Sauce Red Wine
2,5 dl vettä
1 rkl oivariinia
rosmariinia
Lohkoperunat
n. 4 perunaa per syöjä
oliiviöljyä
paprikamaustetta
grillausmaustetta
pizzamaustetta
1 rkl Heinz Hot Chili Saucea
viher-, rose- ja mustapippuria
timjamia
rosmariinia
Ota lihat huoneenlämpöön 2 tuntia ennen paistamista. Mausta lihat. Itse käytin kokonaisia pippureita, jotka murskasin rouheeksi morttelissa. Aloita perunoiden valmistus. Pese perunat juuriharjalla ja pilko lohkoiksi. Laita perunat paistinpannulle, kaada sekaan oliiviöljyä ja lisää mausteet. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita niin, että öljyä ja mausteita on kaikissa perunoissa. Paista perunoita noin 15 minuuttia, jonka jälkeen laita ne pellillä uuniin keskitasolle n. 20-30 minuutiksi riippuen lohkojen koosta.
Aloita punaviinikastikkeen valmistus 10 minuuttia ennen perunoiden valmistumista. Sekoita pussin sisältö jääkylmään veteen ja ala kuumentaa sitä liedellä. Muista sekoittaa koko ajan, kastike palaa helposti pohjaan. Kun kastike parin minuutin päästä kiehuu, pienennä liekkiä, lisää rasva ja rosmariini ja anna kiehua hiljalleen 3 minuuttia.
Nyt voit aloittaa pihvien paistamisen. Me syömme pihvimme molemmat mediumina, lähempänä raakaa oikeastaan. Itse paistoin pihvejä 2 minuuttia molemmilta puolilta, jonka jälkeen pienensin liekkiä ja annoin vetäytyä vielä parisen minuuttia, jotta lihasnesteet ei heti ensileikkauksella valahda lautaselle ja että perunat saatiin uunista. Paistoaika riippuu aina pihvin paksuudesta ja koosta. Paistoin pihvit samalla pannulla kuin perunat, lisäsin pannulle vain hieman oivariinia. Pihvit kannattaa laittaa pannulle vasta, kun se on tulikuuma.
Meillä oli lisukkeena myös salaatti, joka maustettiin punaviinietikalla, mustapippurilla sekä pizzamausteella.
150-200g naudan sisäfilettä per syöjämustapippuria

5. joulukuuta 2010
Kanasalaatti
400g hunajamarinoituja broilerin suikaleita
1 kerä jäävuorisalaattia
½ kurkku
kirsikkatomaatteja
parmesan-juustoa
valkosipulisalaatinkastiketta
Kanan maustamiseen
paprikamaustetta
grillausmaustetta
mustapippuria
valkosipulijauhetta
soijaa
Paista alkuun kana kypsäksi ja lisää mausteet. Jätä kanasuikaleet hautumaan hetkeksi ja pese ja pilko vihannekset. Voit toki käyttää muitakin kasviksia, esimerkiksi punasipulia. Sekoita kaikki salaattiainekset isossa kulhossa, minkä jälkeen voit raastaa päälle parmesania. Tarjoile salaatinkastikkeen kanssa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)