27. helmikuuta 2013

Aurajuustouunilohi

Tämä jos mikä on herkkua. Aurajuustoa ja lohta - on muuten toimiva yhdistelmä! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Lisäksi tämä on taas yksi helpoimmista resepteistä pitkään aikaan, eikä sen lohen kilohintakaan tällä hetkellä ole kovin paha. Aurajuustokastike valmistuu myös kuin itsekseen kalan kypsyessä uunissa. Tarjoa vaikka perunabataattimuusin kanssa.
















Aurajuustouunilohi
500-600 g lohifilee
1 pss Aura Murua
1 prk aurajuustoruokakermaa
1 prk ruokakermaa
valkopippuria
sitruunapippuria

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Aseta lohi uunivuokaan nahkapuoli alaspäin ja poista mahdolliset ruodot. Mausta kalan pinta valko- ja sitruunapippurilla. Kaada kalan päälle Aura Muru ja kermat. Paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia tai kunnes kala on kypsää.

23. helmikuuta 2013

Mustikkamuffinssit

Miehelle iski näin iltasella makeannälkä ja toivomuksena oli jotain leivonnaista nopeasti. Meillä on kaapissa aina ainekset valmiina muffinsseja varten ja valmistukseenkin kuluu aikaa vaivaiset 5 minuuttia. Tällä kertaa näistä tuli mustikallisia versioita. Onko ne muuten muffinsseja, muffinseja vai muffineita? Mitä nimitystä teillä käytetään tästä herkusta? :)
















Mustikkamuffinssit
4 dl vehnäjauhoja
200 g bulgarianjogurttia
100 g oivariinia
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl mustikoita

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa ja kosteat toisessa. Siivilöi jauhoseos kosteiden aineksien päälle ja kääntele jauhot varovasti joukkoon. Älä missään nimessä vatkaa ja sekoittamistakin on hyvä välttää, muuten saat kivikovia ja lättäniä muffinsseja. Lisää mustikat ja kääntele nekin varovasti joukkoon, näin koko taikina ei muutu mustikan väriseksi. Annostele muffinssivuokiin ja paista uunin keskitasolla 20-30 minuuttia. Hammastikulla voi taas testata, koska muffinssit ovat kypsiä.

22. helmikuuta 2013

Mausteinen meetvurstipiirakka

Olin kovasti mukamas leipomassa metukkamuffinseja, mutta taikinan valmistuttua huomasin, että muffisivuoat olivat loppuneet. No, onneksi hätä ei ollut suuri - pistin taikinan irtopohjavuokaan ja näin siitä syntyi piirakka. Tämä on siitä erilainen piirakka, että täytteet on leivottu taikinan sisälle. Tähän voi laittaa melkeinpä mitä vain jääkaapista löytyy.














Meetvurstipiirakka
100 g meetvurstia
100 g juustoraastetta
puolikas vihreä paprika
puolikas keltainen paprika
iso punainen chili siemenineen
2 valkosipulinkynttä
pieni sipuli
3 dl vehnäjauhoja
1 dl neljän viljan puurohiutaleita
0,5 dl ruislesettä
2,5 dl maitoa
0,6 dl oliiviöljyä
paprikamaustetta
mustapippuria
valkosipulijauhetta
pizzamaustetta
Chili Explosion -mausteseosta
suolaa

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Pilko metukka, paprikat, sipuli, valkosipulit ja chili. Sekoita jauhot ja leivinjauhe isossa kulhossa ja lisää pilkotut ainekset ja juustoraaste. Lisää mausteita maun mukaan. Sekoita toisessa kulhossa kosteat aineet sekaisin. Sekoita kuivat ja kosteat aineet yhteen. Paista uunin keskitasolla leivinpaperilla vuoratussa vuuassa 30-40 minuuttia.

21. helmikuuta 2013

Sweet & Sour Chicken, Kanaa hapanimeläkastikkeessa

Yksi kiinalaisen ravintolan suosikeistani on Sweet & Sour Chicken. Tänään päätin valmistaa kyseistä herkkua kotona, ja hyvin onnistui! Tästä lähtien tätäkin herkkua saa siis useammin..



















Sweet & Sour Chicken
1 pkt kanan maustamattomia fileesuikaleita
1 prk ananaspaloja mehussa
1,5 dl vettä
2 rkl Maizenaa
4 rkl soijaa
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl ketsuppia
2 rkl sokeria
2 pientä punaista chiliä
2 valkosipulinkynttä
puolikas punainen paprika
puolikas vihreä paprika
puolikas keltainen paprika
2 cm pala tuoretta inkivääriä raastettuna
mustapippuria

Valuta tölkkiananaksen mehu lasiin. Mittaa pieneen kulhoon Maizena ja lusikoi päälle 3 rkl ananasmehua. Sekoita tahnaksi. Lisää vesi, soija, ketsuppi, valkoviinietikka, sokeri ja loput ananasmehusta. Sekoita ja laita kastike jääkaappiin tekeytymään. Pilko paprikat suikaleiksi. Pilko sipuli, valkosipulinkynnet ja chilit pieneksi silpuksi. Kuori ja raasta inkivääri.

Kuullota sipulia, valkosipulia, chiliä ja paprikoita oliiviöljyssä pannulla. Lisää kana ja paista lähes kypsäksi, mausta mustapippurilla. Lisää ananas ja kastikepohja. Sekoita hyvin ja anna kuplia kunnes kana on kypsää. Tarjoile riisin kanssa.

20. helmikuuta 2013

Fudgy Chocolate Yogurt Brownies with Espresso Glazing

Jos suklaanhimo pääsee yllättämään, tämä resepti on oiva pelastus! Ohjeen mitat oli alunperin ilmoitettu cupseina, joten hieman muuntelin määriä pitäen mittasuhteet kuitenkin suunnilleen samana.






















Suklaabrownies
100 g tummaa suklaata
2 rkl voita
2 kananmunaa
1,5 rkl vaniljasokeria
2,4 dl sokeria
200 g bulgarianjogurttia
1,2 dl vehnäjauhoja
0,5 rkl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Laita tumma suklaa ja voi vesihauteeseen sulamaan. Vaahdota munat, vaniljasokeri ja sokeri vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa jauhot, suola ja leivinjauhe. Lisää bulgarianjogurtti munasokeriseokseen. Kääntele jauhot joukkoon ja lisää vielä sulatettu suklaa. Paista uunin keskitasolla 25-30 minuuttia. Browniesit ovat kypsiä, kun hammastikkuun ei jää tökättäessä taikinaa. Itse kaadoin taikinan pellille, mutta sitä ei riittänyt ihan koko alueelle. Ensi kerralla siis isompi taikina tai pienempi paistovuoka! Sitten kuorrutuksen kimppuun...

Espressokuorrutus
0,5 dl vahvaa espressoa
3 dl tomusokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
50 g voita

Sulata voi. Mittaa aineet kulhoon ja sekoita. Kaada seos browniesien päälle ennen leikkaamista ja levitä tasaisesti nuolijalla. Koristele nonparelleilla.

18. helmikuuta 2013

Baileys-kuivakakku

Baileys + kakku = taivaallista. Enempää ei kai tarvitse sanoa. Ohje napattu täältä.



















Baileys-kuivakakku
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl Baileys-likööriä
50 g voita/margariinia
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu rasva ja Baileys, sekoita hyvin. Kääntele leivinjauheella höystetty vehnäjauho taikinan joukkoon. Jauhota kakkuvuoka. Paista kakkua uunin keskitasolla noin 60 minuuttia. Kun hammastikku irtoaa kakusta puhtaana, ei kakku ole enää raaka.

6. helmikuuta 2013

Gumbo

Katsottiin tässä pari päivää sitten Disneyn vuonna 2009 ilmestynyttä Prinsessa ja sammakko -elokuvaa, jossa tanssitaan jazzin tahtiin, harjoitetaan voodoota ja näiden välissä aina keitellään gumboa. Ajatus tästä herkullisen kuuloisesta ruoasta jäi muhimaan jonnekin alitajuntaan. Aikani googlettelin erilaisia gumbon ohjeita ja tulin seuraavanlaiseen lopputulokseen; gumbossa täytyy olla paljon sipulia, paprikaa, selleriä ja kunnollinen roux. Vehnäjauhorasvasuuruste siis. Huomasin, että tämä roux on jokseenkin pyhä asia gumbossa ja tulisi valmistaa oikein. Jotkut eivät välitä siitä niinkään, vaan käyttävät suurustavan ominaisuuden omaavia kasviksia, kuten okraa. Minä päätin tarttua tähän haasteeseen. Gumboon voi ilmeisesti laittaa kaikkea kanasta äyriäisiin, mutta muista - paprika, sipuli, selleri. Itse en pidä selleristä, mutta koska se kuuluu tähän kolminaisuuteen tässä ruuassa, en voinut olla laittamatta sitä. Joskin ehkä huijasin hieman...

















Kana-chorizogumbo
oliiviöljyä
600 g kanan maustamattomia rintafileitä
260 g chorizomakkaraa
5 siivua pekonia
1 punainen paprika
500 g bataattia
1 nippu kevätsipulia
1 iso sipuli
5 valkosipulinkynttä
1 iso pala juuriselleriä (oikeaan versioon varsiselleriä)
1 iso punainen chili
1 pieni punainen chili
1 l kanalientä
3 rkl vehnäjauhoja
mustapippuria
paprikamaustetta
valkosipulijauhetta
chilirouhetta
cayannepippuria
ripaus sokeria
1 ruukku persiljaa
reilusti timjamia

Paloittele kaikki kasvikset. Paista chorizoa kattilan pohjalla oliiviöljyssä niin, että se kypsyy hieman. Pilko kana ja pekoni. Mausta kana paprikamausteella, mustapippurilla, chilirouheella, sokerilla, cayannepippurilla, suolalla ja valkosipulijauheella. Paista lihat pannulla kypsäksi ja siirrä sivuun. Kattilan pohjalle pitäisi jäädä melkolailla rasvaa ja mausteita. Heitä joukkoon vehnäjauhot ja ala ruskistaa. Kuinka ruskeaksi sitten? Se riippuu sinusta, mielipiteitä on ilmeisesti yhtä paljon kuin on gumboa tekeviä kokkeja.

Heitä joukkoon kasvikset ja lisää öljyä, nosta lieden lämpötilaa ja kypsennä viitisen minuuttia. Kaada joukkoon lihat ja kiehuva kanaliemi sekä timjami. Sekoita hyvin ja anna porista miedolla lämmöllä kannen alla 30-40 minuuttia. Noin 5 minuuttia ennen kuin nostat gumbon liedeltä, lisää silputtu persilja keitokseen. Koska itse en pidä selleristä, poistin sellerinpalan tässä kohtaa.

Tarjoile sellaisenaan tai riisin kanssa!

5. helmikuuta 2013

Kuivamaustetut kanan rintafileet ja tomaattiriisi

Näin pienen lapsen äitinä sitä on alkanut arvostaa nopeasti valmistuvia ruokia. Tämä ruoka valmistui 15 minuutissa ja lisäksi se on kevyttä ja terveellistä! Tomaattiriisi käy lisukkeeksi monen ruuan kylkeen ja on mukavaa vaihtelua keitettyjen perunoiden tai spagetin sijaan.















Kuivamaustetut kanan rintafileet
2 kanan maustamatonta rintafilettä
paprikamaustetta
valkosipulijauhetta
mustapippuria
Chili Explosion -mausteseosta
suolaa

Kuivaa fileiden pintaa talouspaperilla. Hiero mausteet rintafileiden pintaan. Paista pannulla kypsäksi. Aloita paistamalla kuumalla pannulla nopeasti kumpikin pinta kanasta umpeen, jotta kana ei kuivuisi. Jatka paistamista miedommalla lämpötilalla välillä fileitä kääntäen, kunnes ne ovat kypsiä.

Tomaattiriisi
3 dl pitkäjyväistä riisiä
1 prk (370 g) yrttimaustettua tomaattimurskaa
3 rkl ketsuppia
1 rkl soijaa
pizzamaustetta
mustapippurirouhetta
paprikamaustetta
valkosipulijauhetta
Chili Explosion -mausteseosta
suolaa

Keitä riisi lähes kypsäksi. Lisää riisin päälle kattilaan tomaattimurska ja mausteet. Sekoita hyvin ja tarkista maku. En laittanut kuivamausteista mittoja, jokainen maustakoon oman maun mukaan!

4. helmikuuta 2013

Kanawokki

Wokit ovat helppo ruokalaji valmistaa ja lisäksi niissä on paljon makuja. Wokin raaka-aineita valitessa vain mielikuvitus on rajana - itse usein seikkailen kaupan vihannesosastolla ja valitsen parhaimman näköisiä ainesosia. Yleensä valitsen kolme eri kasvista ja sen lisäksi jonkin lihan. Myös tuoreet yrtit sopivat wokkeihin hyvin!




















Kanawokki
450 g hunajamarinoituja kananpojan fileesuikaleita
puolikas punainen paprika
iso porkkana
iso nippu kevätsipulia
1 limen mehu
1 valkosipulinkynsi
1 iso punainen chili siemenineen
3 rkl kuivattua korianteria
1 rkl inkivääritahnaa
2 rkl soijaa
1 tl kalakastiketta
3 rkl Spice Up! makeaa chilikastiketta
mustapippuria
Chili Explosion -mausteseosta
200 g nuudelia

Pilko vihannekset. Silppua valkosipuli ja chili. Laita ne pannulle, lisää oliiviöljyä sekä inkivääritahna ja kuullota. Lisää pannulle kana ja paista kypsäksi. Mausta mustapippurilla, korianterilla ja Chili Explosion -mausteseoksella. Keitä nuudelit ja lisää pannulle. Purista joukkoon limen mehu, lisää soija, kalakastike ja chilikastike. Sekoita hyvin ja tarjoile.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...