22. syyskuuta 2012

Juustolla täytetyt liharullat ja perunabataattisose

Pyysin miestäni keksimään ruokalistan kun en jaksanut itse ideoida. Nähtävästi pitää toimia näin useamminkin, kerran tulos oli näin herkullinen! Keitettyjä kasviksia oli tarkoitus tehdä myös kylkeen, mutta koska päätinkin tehdä vauvalle samalla soseita pakkaseen, ei riittänyt liedellä levyt eikä kattilat.


Juustolla täytetyt liharullat
400 g naudan ulkofilettä
1 pkt pekonia
½ pussia Aura-murua
½ mustapekkajuusto
suolaa
mustapippuria

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Leikkaa ulkofile kahdeksi pihviksi ja nuiji ne ihan ohueksi lihanuijalla. Suolaa ja pippuroi fileet, levitä päälle juustoa. Rullaa lihat ja kääri ympärille pekonia. Sulje liitoskohta coctailtikuilla. Paista rullia pannulla niin, että pekoni saa väriä. Laita rullat vuokaan ja kypsennä uunissa noin 20 minuuttia.

Perunabataattisose
300 g perunaa
300 g bataattia
loraus maitoa
oivariinia

Kuori ja pilko bataatti ja perunat. Jätä bataatit paljon isommiksi kuin perunalohkot, sillä ne kypsyvät nopeammin kuin peruna. Keitä, kunnes ovat kypsiä. Soseuta perunasurvimella ja lisää hieman maitoa ja oivariinia.

Aterian valmistaminen kannattaa aloittaa soseen tekemisestä, jotta kaikki ruokalajit valmistuisivat yhtäaikaa.

17. syyskuuta 2012

Itämainen jauhelihanuudelipaistos

Halusin taas kokeilla jotain uutta ja hieman erikoisempaa. Yleensä itämaisia ruokia kokkaillessa ei tule käytettyä jauhelihaa. Tämä resepti kuulosti niin jännältä, että pakkohan sitä oli kokeilla. Ja hyvää tuli, tosin itse pistäisin ehkä vielä hieman chiliä lisää.. Tämä oli myös todella helppo ja nopea resepti.

 















Itämainen jauhelihanuudelipaistos
vettä
150 g nuudelia
400 g naudan paistijauhelihaa
5 shalottisipulia
3 isoa valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
1 rkl raastettua inkivääriä
1 iso punainen chili
2 rkl soijaa
1 tl kalakastiketta
3 rkl Spice Up! makeaa chilikastiketta
1 ruukku korianteria
½ ruukkua sitruunamelissaa

Kuori ja pilko porkkanat, sipulit, valkosipulit, chili ja inkivääri. Laita nuudelit keittymään, paista sillä välin jauheliha valkosipulissa pannulla. Lisää pilkotut kasvikset. Valuta nuudelit ja kaada ne joukkoon. Lisää soija, kalakastike ja chilikastike. Silppua tuoreet yrtit ja sekoita joukkoon. Ja tadaa, ruoka on valmis!

12. syyskuuta 2012

Rocky Road

Minunkin oli aivan pakko kokeilla tätä taivaallista herkkua. Kaloreitahan ei sitten tämän herkun kohdalla kannata laskea. Alkuperäiseen australialaiseen ohjeeseen tulisi myös rusinaa puoli desiä, mutta itse jätin pois, kun rusinat eivät ole meillä suuressa suosiossa.

Rocky Road
600 g maitosuklaata
90 g vaahtokarkkia
2 dl pistaasipähkinöitä (cashew- tai pekaanipähkinöitä)
2 rkl oivariinia

Kuori pistaasipähkinät ja murskaa niitä hieman pienemmäksi. Paloittele vaahtokarkit. Sulata suklaa vesihauteessa, muista sekoittaa koko ajan ja varmista, ettei kulhoon vaan pääse vettä! Kun suklaa on lähes sulanut, lisää joukkoon oivariini ja sekoita hyvin. Heitä sekaan pähkinät ja vaahtokarkit, kaada koko seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja laita se jääkaappiin hyytymään. Meillä herkku oli valmista kolmen tunnin kuluttua. Leikkaa pieniksi annospaloiksi ja yritä olla syömättä kaikkea kerralla.

PS. Joku oli laskenut, että pellillisessä olisi 16000 kilokaloria.. Hups..
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...