Jostain syystä aina kun puhutaan uunilohesta, minulla tulee ensimmäisenä mielikuvana jokseenkin raskas ja rasvainen kuva. Ehkä sen takia sitä tulee tehtyä sen verran harvoin. Minulla kuitenkin teki hirveästi mieli lohta, mutta samalla jotain kevyttä ja raikasta. Aloin kehitellä reseptiä päässäni. Tosi usein kaikissa kokkausohjelmissa käytetään fenkolia kalan kanssa, mutta itse en ole sitä jostain syystä aikaisemmin kokeillut. Ehkä sen takia, että sen on sanottu maistuvan anikselta, josta minulla tulee automaattisesti mieleen kreikkalainen ouzo. Se on kyllä hyvää, mutta en ehkä sitä makua yhdistäisi kalan kanssa.. Nyt kuitenkin heittäydyin hurjaksi ja päätin antaa fenkolille mahdollisuuden. Tällainen kalaresepti siitä syntyi.
Raikas uunilohi fenkolilla
1 lohifile
1 fenkoli
2 limeä
iso möykky inkivääriä
1 ruukku korianteria
mustapippuria
valkopippuria
suolaa
Asettele lohifile uunivuokaan ja poista mahdolliset ruodot. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Mausta se pippureilla ja suolalla. Halkaise limet puoliksi ja purista mehu kalan päälle ja vuokaan. Silppua korianteri ja ripottele kalan päälle. Kuori ja raasta myös inkivääri kalan päälle. Inkivääriä saa todella olla iso pala, jotta sitä riittää kaikkialle. Itsellä tuli inkivääriraastetta ehkä 3 ruokalusikallista. Viipaloi vielä fenkoli ja ripottele kalan päälle. Kypsennä kala uunin keskitasolla puolisen tuntia. Itse tarjoilin lohen uunijuureksien kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti