21. helmikuuta 2013

Sweet & Sour Chicken, Kanaa hapanimeläkastikkeessa

Yksi kiinalaisen ravintolan suosikeistani on Sweet & Sour Chicken. Tänään päätin valmistaa kyseistä herkkua kotona, ja hyvin onnistui! Tästä lähtien tätäkin herkkua saa siis useammin..



















Sweet & Sour Chicken
1 pkt kanan maustamattomia fileesuikaleita
1 prk ananaspaloja mehussa
1,5 dl vettä
2 rkl Maizenaa
4 rkl soijaa
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl ketsuppia
2 rkl sokeria
2 pientä punaista chiliä
2 valkosipulinkynttä
puolikas punainen paprika
puolikas vihreä paprika
puolikas keltainen paprika
2 cm pala tuoretta inkivääriä raastettuna
mustapippuria

Valuta tölkkiananaksen mehu lasiin. Mittaa pieneen kulhoon Maizena ja lusikoi päälle 3 rkl ananasmehua. Sekoita tahnaksi. Lisää vesi, soija, ketsuppi, valkoviinietikka, sokeri ja loput ananasmehusta. Sekoita ja laita kastike jääkaappiin tekeytymään. Pilko paprikat suikaleiksi. Pilko sipuli, valkosipulinkynnet ja chilit pieneksi silpuksi. Kuori ja raasta inkivääri.

Kuullota sipulia, valkosipulia, chiliä ja paprikoita oliiviöljyssä pannulla. Lisää kana ja paista lähes kypsäksi, mausta mustapippurilla. Lisää ananas ja kastikepohja. Sekoita hyvin ja anna kuplia kunnes kana on kypsää. Tarjoile riisin kanssa.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Resepti oli erittäin hyvä, kiitos tästä :)

Emilia kirjoitti...

Ole hyvä vain! Meillä tästä on noussut yksi suosikkiresepteistä nopean valmistumisen ja herkullisen maun vuoksi. :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtava resepti. Itse käytin vain maissijauhoa, väkiviinaetikkaa, ananasta, chili-hunajamarinoitua kanaa, vettä, ketsuppia, soijaa, sokeria, hot chili kastiketta ja valkosipulijauhetta ohjeiden määrillä ja aivan loistavan makuista tulikin:D

Emilia kirjoitti...

Meilläkin tästä tehdään nykyään hieman erilaisia variaatioita sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään. Kiva, että maistui! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos paljon ohjeesta, oli todella hyvä!! Lapsikin tykkäsi kovasti. Tätä tehdään ehdottomasti toistekin.

Emilia kirjoitti...

Hei kiva kuulla että teilläkin tykättiin!

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Etsin ohjetta sweet &sour soosille ja päädyin käyttämään sun ohjetta pohjana. Olen huomannut, että mun on hirmu vaikea seurata mitään ohjetta uskollisesti vaan otan jonkun pohjaksi ja loput menee sooloillen. Mun versio tästä muokkautui lopulta aika paljon, mutta oli todella tyytyväinen tulokseen ja siihen, että uskalsin kokeilla. Makumaailma tässä on niin erilainen mitä yleensä teen.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi pkt kanaa? 600g? Sipuli? No, menee arviolta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...