6. syyskuuta 2013

Simppeli vuokaleipä

Tässä olisi taas mainio resepti itsetehdylle leivälle. Itse en oikein perusta siitä kaikesta vaivaamisesta ja käsien sotkemisesta, joten suosin näitä reseptejä, joissa ei juurikaan mitään tarvitse tehdä. Tämäkin valmistuu kätevästi muiden askareiden lomassa. Itse tekemiseen ei aikaa eikä vaivaa mennyt, mutta kohotteluun kuluikin aikaa sitten senkin edestä. Ja tämä toimii hyvin myös paahtoleipänä!





















Simppeli vuokaleipä
5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 dl neljänviljanhiutaleita
6-8 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl juoksevaa hunajaa

Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi ja sekoita ainekset keskenään vaikka nuolijalla. Taikina saa jäädä löysäksi, ei haittaa ollenkaan. Anna kohota vedottomassa paikassa liinan alla vähintään puoli tuntia. Öljyä/voitele paistovuoka ja siirrä taikina siihen. Anna taas kohota liinan alla vähintään toiset puoli tuntia. Lämmitä uuni 250 asteeseen ja paista leipää 25-30 minuuttia uunin keskitasolla.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...