31. maaliskuuta 2012

Tsatsiki

Päivitystä blogiin pitkästä aikaa, melkein vuoden tauon jälkeen! Kiirettä on pitänyt ja tämä ruokien valokuvaaminen on jäänyt vähän vähemmälle, siksi en ole tätä blogia ehtinyt päivittää. Tässä kuitenkin tämä kreikkalaisen herkun resepti, olkaatten hyvät!

Tsatsiki
500g bulgarian jogurttia
3 valkosipulia
puolikas kurkku
mustapippuria
1 rkl hunajaa
0,5 rkl oliiviöljyä
suolaa

Raasta kurkku ja laita raaste lävikköön. Painele hieman lusikalla, jotta kurkkumehu saataisiin valutettua pois. Ripottele päälle suolaa, jotta kurkku itkettyy ja viimeisetkin mehut saadaan pois. Tällä välin pilko valkosipuli ja sekoita se jogurtin joukkoon. Lisää öljy, pippuri ja hunaja ja sekoita kunnolla. Lisää valutettu kurkkuraaste ja sekoita. Anna tsatsikin tekeytyä ainakin tunti jääkaapissa ennen tarjoilua! Mainio lisuke leivän päällä, salaatin kylkeen tai ihan vain sellaisenaan.

1 kommentti:

Sirpa kirjoitti...

Yksi kaverini, joka on tuolta kreikanmaalta kotoisin, laittaa tsatsikiin vielä tilkan kreikkalaista viinietikkaa. Punaviinietikkakin käy, jos tuota kreikkalaista versiota ei ola saatavilla. Pippuri ei sen sijaan tähän hänen versioonsa kuulu.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...