6. syyskuuta 2015

Tomaatti-mozzarella-rucolapiirakka

Järkkäilin valmistujaisiini itse kaikki leivonnaiset ja kahvitarjoilut. Yksi todella herkullinen resepti on pakko jakaa täälläkin, siitä tuli nimittäin niin hyvää! Tämä ohje on pellilliseen piirakkaa, puolittamalla tulee aika lailla piirakkavuoka täyteen.

Tomaatti-mozzarella-rucolapiirakka














Pohja
2 dl ruisjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
300 g Oivariinia
6 rkl vettä
0,5 tl suolaa

Täyte
3 rkl Dijon -sinappia
6 rkl pestoa (Barilla)
150 g kirsikkatomaatteja
300 g mozzarellaa
3 dl pizzajuustoraastetta
pari kourallista rucolaa
mustapippuria

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Sekoita pohjan ainekset keskenään ja vaivaa taikinaksi. Laita pellille leivinpaperi ja painele taikina tasaisesti siihen päälle. Pistele haarukalla reikiä ja esipaista 10 minuuttia.

Pilko kirsikkatomaatit ja mozzarella siivuiksi. Kun piirakkapohja tulee uunista, säädä uuni 225 asteeseen. Voitele pohja ensin Dijon -sinapilla, sitten pestolla. Ripottele pizzajuustosta puolet pohjan päälle ja asettele tomaatit ja mozzarellat päälle. Ripottele loput pizzajuustosta päälle ja lisää mustapippuria maun mukaan. Paista uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin kullankeltainen. Koristele rucolalla ja tarjoile!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...