17. maaliskuuta 2014

Teriyaki-lohi ja paistetut nuudelit

Meillä on ollut meneillään nyt viimeaikoina joku aasialaisten makujen kausi. Tänään tuli kokeiltua uutta reseptiä, teriyaki-lohta ja paistettuja nuudeleita. Kala meni tietysti hieman ylikypsäksi, koska typerästi seurasin vain ohjetta. Ruokaa laittaessa ei pitäisi koskaan tehdä täysin ohjeen mukaan, koska kuitenkin raaka-aineissa on jo itsessään eroja. Toisen lohipalat ovat suurempia ja toisen taas rasvaisempia, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Joten olkaa te viisaampia ja kokatkaa sillä omalla intuitiolla. Mutta eipä siinä, maut olivat kuitenkin tässä ruoassa kohdillaan! Vähensin tähän ohjeeseen lohen paistoaikaa, joten jos teette suunnilleen samankokoisia lohikuutioita, voitte kokkailla ohjeen mukaan.

















Teriyaki-lohi
400 g lohta
1 dl teriyakikastiketta
1 valkosipulinkynsi silputtuna
1 rkl soijaa
2 rkl vettä
1 tl seesamiöljyä
2 rkl fariinisokeria

Tee loheen ristiviillot nahkaan asti, sen jälkeen leikkaa lohikuutiot irti nahasta. Sekoita marinadin ainekset kulhossa ja lisää kalakuutiot. Marinoi jääkaapissa puolisentuntia. Asettele kuutiot pellille ja lämmitä uuni 175 asteeseen. Paista kalapaloja 5 minuuttia, jonka jälkeen ota pelti uunista, sivele kaloihin loput ylijääneestä marinadista ja käännä uunin lämpötila 225 asteeseen ja grillivastukselle. Paista vielä toiset 5 minuuttia, jotta saat hyvän pinnan lohelle.

Paistetut nuudelit
200 g nuudelia
1 ruukku ruohosipulia
1 rkl soijaa
1 rkl seesamiöljyä
2 rkl sweet chili saucea

Keitä nuudeleita kiehuvassa vedessä niin että ne juuri ja juuri pehmenevät (minuutti tai pari). Samalla kuumenna öljy pannussa ja heitä valutetut nuudelit joukkoon. Mausta soijalla ja sweet chili saucella ja lisää vielä silputtu ruohosipuli. Tarjoile teriyaki-lohen kanssa!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ollaan tehty useasti ja tosi hyvää on!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...