29. lokakuuta 2013

Bruschetta

Bruschetat ovat todella herkullisia, nopeita tehdä ja toimivat loistavasti joko iltapalana tai alkupalana. Variaatioita on monia, perusajatuksena on leipä, johon tulee päälle öljyä ja valkosipulia. Tämän lisäksi siinä usein on päällä tomaattia ja mozzarellaa, kuten näissä omissa versioissa. Jotkut käyttävät vain leivät uunissa, toiset pistävät leivät uuniin täytteineen. Kaikki käy! Nyt siis vaan kokeilemaan ja soveltamaan.




















Bruschetta
1 patonki
0,5 dl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
4 tomaattia
1 sipuli
½ ruukkua basilikaa
125 g  pieniä mozzarellapalloja

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Viipaloi patonki. Silppua valkosipuli ja sekoita se oliiviöljyyn. Lusikoi (tai käytä pullasutia niin kuin minä) valkosipuliöljyseos tasaisesti leiville. Tarkoitus ei ole kuitenkaan uittaa leipiä öljyssä. Laita leivät uuniin 5 minuutiksi. Tällä välin poista tomaateista kannat ja siemenet, paloittele pieniksi paloiksi. Pilko sipuli niin pieneksi kuin saat. Sekoita tomaatit ja sipulit, revi vielä joukkoon puoli puskaa basilikaa ja sekoita kunnolla. Ota leivät uunista ja lusikoi seos tasaisesti niiden päälle. Lisää vielä mozzarella. Paista leipiä uunissa vielä toiset 5 minuuttia tai kunnes mozzarella on hieman sulanut. Tarjoile!

27. lokakuuta 2013

Poronkäristys

Poronkäristystä tulee tehtyä aivan liian harvoin. Niin herkullista ja valmistuu niin vähällä vaivalla! Suurin ongelma on tosin hyvän lihan löytäminen täällä pääkaupunkiseudulla. Tällä kertaa mielihalu kasvoi epäluuloja suuremmaksi ja ostimme miehen kanssa kokeiluun pakasteesta Lapin Liha -merkkistä poroa. Ja tämä olikin yllättävän laadukasta! Yleensä olen tottunut siihen, että jos täällä päin haluaa poronkäristystä, pitää varautua jänteisiin ja läskipaloihin - vaan eipä tarvinnutkaan tällä kertaa. Liha oli todella mureaa eikä jänteitä ollut yhtään. Suosittelen kokeilemaan! Tarjoile perunamuussin ja puolukkasurvoksen kanssa.

















Poronkäristys
750 g poronkäristyslihoja
75 g Oivariinia
3 dl vettä
paljon mustapippuria
suolaa

Ota lihat sulamaan huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista. Liha saa olla vielä kohmeista, kun lisäät sen pannulle. Pistä pannu kuumenemaan ja lisää Oivariini. Tuikkaa lihat perään ja ruskista ne kauttaaltaan. Jos pannu on liian täynnä, voit ruskistella lihat kahdessa tai useammassa erässä. Kun liha on ruskistettu, kaada joukkoon vesi ja lisää mausteet. Tässä ruuassa pippurin ja suolan kanssa ei tarvitse pihistellä. Mustapippurirouhetta taisi valehtelematta mennä lähemmäs 3 ruokalusikallista, mutta oli tässä paljon lihaakin! Kun lihat on maustettu, jätä hautumaan kannen alle miedolla lämmöllä tunniksi. Tämän jälkeen jos pannulla on vielä paljon nestettä, ota kansi pois ja hauduttele vielä puolisen tuntia ilman. Jos neste on jo haihtunut, voit lisätä sitä vielä hieman lisää ja pitää kannen päällä. Kun 1,5 tuntia hauduttelua on kulunut, pitäisi poron olla jo todella mureaa. Nauti!

26. lokakuuta 2013

Pancake cake

Tässäpä övereistä överein kakku. Tee taikina, paista letut, valitse täytteet ja kasaa! Vain mielikuvitus on rajana. Isänpäiväkin häämöttää siellä parin viikon päässä, tässä hyvä idea isänpäiväkakuksi. Seuraavaan kakkuun pitää ehdottomasti tunkea myös banaania, tuoreet marjat olisi sopineet myös hyvin.


















Pancake cake
1 kananmuna
2,5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
0,5 tl suolaa
2 rkl sulaa Oivariinia

2 dl vaahtoutuvaa mansikkakermaa
vadelmasuklaakastiketta
vaahterasiirappia
hasselpähkinärouhetta
Wiener Nougat crushia
päärynää

Vatkaa muna ja maito sekaisin. Lisää leivinjauhe, sokeri ja suola, sekoita hyvin. Vatkaa joukkoon jauhot ja lopuksi oivariini. Paista letut lettupannulla miedolla lämmöllä. Itse sain tästä taikinamäärästä 6 lettua. Kun letut on paistettu, anna niiden jäähtyä.

Vatkaa kerma ja aloita kasaaminen. Pohjalle lettu, päälle kermaa, pähkinärouhetta ja wiener nougat crushia. Pinosin ensin 3 lettua näin, sitten laitoin väliin vadelmasuklaakastiketta ja vaahterasiirappia. Sitten kasaa vielä loppukakku. Päälle vielä päärynän palat ja koristelu kastikkeilla. Tarjoile!

22. lokakuuta 2013

Naudanlihaa ja nuudeleita

Heipä hei! Aikaa viimeisimmästä päivityksestä on taas luvattoman kauan, pahoitteluni siitä. Täällä päässä on ollut vaan ihan tuhottomasti kiireitä! Poika aloitti perhepäivähoidossa ja itse palasin koulun pariin suorittamaan vielä viimeisiä tradenomin opintoja. Ruokaa meillä kyllä edelleen valmistetaan ja paljon, mutta en ole ehtinyt reseptejä tänne kirjoittelemaan. Ajattelinkin nyt pitäytyä tässä kiireaiheessa ja tässä olisi resepti, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla! Aikaa meni 20 minuuttia koko sapuskan tekemiseen. Itse käytin edellispäivän ylijäänyttä naudan sisäpaistia. Jos sellaista ei jääkaapista löydy, suosittelen naudan ulkofilettä tai jotain muuta ei-niin-sitkeää naudan osaa, koska tässä sapuskassa lihaa ei kauaa kypsennetä.




















Naudanlihaa ja nuudeleita
500 g naudan kypsennettyä sisäpaistia/ raakaa ulkofilettä
1 punainen paprika
2 porkkanaa
3 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 ruukku korianteria
1,5 dl sweet chili saucea
4 rkl soijaa
1 dl limen mehua
2 tl inkivääritahnaa
ripaus chilihiutaleita
150 g nuudelia

Laita nuudelien keitinvesi kiehumaan. Pilko kasvikset ja laita pannulle kuullottumaan. Suikaloi liha sopiviksi suupaloiksi, muista välttää lihassyiden mukaan leikkaamista, muuten tulee supersitkeä nautaa! Laita nuudelit keittymään. Lisää liha pannulle, ruskista (ellet käytä sitä valmiiksi paistettua paistia) ja lisää soija, limenmehu, sweet chili sauce, chilihiutaleet sekä inkivääritahna. Sekoita hyvin. Lisää nuudelit ja silputtu korianteri. Sekoita ja tarjoile!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...